Yritän opetella tässä "uudessa elämässäni" syömään kevyesti viikolla ja jättämään herkkukokkaukset viikonlopulle, mutta esimerkiksi tänään se EI onnistunut. Aamiaiseksi huitaisin vasta työpaikalla sitruunarahkan, lounaaksi thairuokaa ja nyt uunissa paistuu (likaisen lasin takana) pikkuiltapalaksi kermasipuliperunat. Saa nauraa ääneen. ;) Kelpaako puolustukseksi se, että näin äkisti kylmenneellä säällä ihminen tarvitsee energiaa? Saan kai edes pointseja siitä, että tein perunat itse alusta alkaen ja käytin kevytkermaa? Oikeasti olen sitä mieltä, että kevyttuotteet pitäisi kieltää lailla...

perunat-normal.jpg

 

Minua on huvittanut viime päivien blogikeskustelut. Se kun joku laittoi blogiinsa kuvia sotkuisesta kodistaan ja sai palautevyöryn, jossa ylistettiin sekä kirjoittajan että blogin aitoutta. Pyh, sanon minä. En ihan ymmärrä, miksi sotkuinen koti ja siitä kuvien jakaminen maailmalle tekee jostakin aitoa. Vaikka se postaus olikin hauska ja ihan viihdyttävä. Onneksi Kaikki mitä rakastin -blogista osui silmiini aivan loistava kirjoitus. Allekirjoitan kaiken siinä olevan ihan täysin.

Tässä muutama poiminta:

"Jostain syystä Suomessa on silti tapana ajatella, että aitoa on sotku, rumuus ja se, kun menee huonosti. Epäaitoa on kauneus, siisteys ja se, että enimmän osaa ajasta menee hyvin."

"Minun elämäni ei tietenkään ole täydellistä (kyllähän te tiedätte: olen krooninen stressaaja, vähän plösö liikunnanvihaaja ja koukussa Pretty Little Liarsiin - noin niin kuin alkajaisiksi) mutta myönnän, olen syyllinen: kotonani on aina kukkia. Juon skumppaa, syön brunsseja ja käytän kankaisia lautasliinoja - ja valtaosan ajasta olen hyvällä tuulella. En silti oikein osaa ajatella, että elämäni olisi yhtään sen feikimpää kuin kenenkään muunkaan."

"Yksi arvokkaimpia asioita, joita olen oppinut - ihan oman mielialani kannalta - on se, että jos jollain muulla on jotain hyvää, se ei ole ikinä minulta pois. Kyky iloita aidosti muiden puolesta on paras tapa saada lisää hyvää myös omaan elämään."

Amen! Koko postaus löytyy täältä: http://www.lily.fi/blogit/kaikki-mita-rakastin/kevyt-keskiviikkopohdinta-blogien-vaarallisuudesta-sun-muusta

Minäkin fiilistelen mieluummin viikonlopun hyvillä kuin huonoilla asioilla, mutta ei se tarkoita sitä, että peittelisin huonoja asioita tai saati sitä, ettei mitään huonoa olisi. Parhaimpia hetkiä viikonloppuna oli rakkauspedin kasaaminen miehen kanssa. Me ollaan jo seurustelun alkuajoista lähtien pystytetty joskus olkkariin patjat ja katsottu siinä elokuvia tai muuten köllötelty. Tuo on kastettu rakkauspediksi. Ihanan sokerista, eikö? Mutta siis, viikonloppuun kuului vaikka mitä ihanaa. Perjantaisen vapaapäivän sali, musiikin kuuntelu, lukeminen ja mansikoiden pakastaminen. Illalla makoilin riippumatossa mökillä ja kuuntelin luonnon hiljaisuutta. Lauantaina tapasin ensimmäistä kertaa siskoni alle viikon vanhan esikoistyttären. Sillä rakkauspedillä köllöteltiin miehen kanssa useaan otteeseen ja katsottiin jopa KOLME elokuvaa. Tein henkilökohtaisen keskittymisennätyksen tällä suorituksella, heh. Sunnuntain kruunasi toisen siskoni, hänen miehensä ja heidän kahden lapsensa kyläily. Ulkoilun ja ruuan jälkeen alettiin yhdessä päikkäreille. Oli täydellistä, kun ympärillä oli isompaa ja pienempää ihmistä. Ihan kyljessä kiinni oli kolmevuotias siskonpoika, päällä lämmin untuvapeitto ja avonaisesta ikkunasta kuului, miten sade rummutti peltikattoa.

Ja tosiaan, tuohon yllämainittuun blogipostaukseen liittyen: on paljon itsestä kiinni, millaisena oman elämänsä näkee. Minäkin olisin voinut kirjoittaa siitä, miten kovaa taistelua kävin viikonloppuvapailla siitä, ansaitsenko vapaan vai pitäisikö vapaapäivät käyttää opiskeluun. Miten heräsin tuohon syyllistävään tunteeseen vähintään kerran jokaisenä yönä. Voisin kirjoittaa siitä, miten lauantai oli mennä pilalle, kun viime aikoina kiusannut migreeni ei osannut päättää, ottaako minut kohteeksi vai ei. Olisin myös voinut valittaa sunnuntain sateesta. Muun muassa.

Elämä näyttää usein siltä, millaisena sen itse näkee.