Jos en tietäisi sen olevan mahdotonta, epäilisin, että joku on leikannut vuorokaudestani ainakin puolet tunneista. Tältä siis tuntuu, kun palaa liki kahden vuoden opintovapaalta töihin. Päivät menee niin nopeasti, ettei meinaa perässä pysyä.

Odotin töihinpaluuta tosi paljon. Kaipasin työkavereita, työyhteisöä, itse työtä, työn tuomia sosiaalisia suhteita ja arkirutiineja. Uupumustaustallani, ja varsinkin kun en vielä koe olevani 100-prosenttisesti "kuivilla", vähän pelotti, miten uusi arki lähtee käyntiin. Välillä on tullut pientä takapakkia. Stressinsietokyky on tosi alhainen, joten sykkeet nousee helposti. Mutta pystyn aika hyvin hallitsemaan stressiä (ainakin vielä tuntuu siltä) ja oon oppinu kuuntelemaan omaa kroppaa. Paras apu on liikunta. Olen herännyt 2-4 kertaa viikossa aamukuudelta salille ja esimerkiksi tänään kävin aurinkoisella pyörälenkillä ennen kuin hautauduin toimistoon. Kyllä on hyvä fiilis sitten tehdä töitä! Ensimmäisestä kuntosalikäynnistäni on nyt reilu kolme kuukautta. Entinen sohvaperuna on koukuttunut tähän ihanuuteen ihan täysin. Kun kolme kuukautta sitten aloitin, sykkeet oli jo ennen alkulämmittelyä 135:ssä. Eilen kun hyppäsin kuntopyörän päälle kello 6.10, sykkeet oli 103. Ihan valtava muutos! Ei varmaan tarvi sanoa, että oon enemmän kuin onnellinen - vaikka uudet tavoitteet onkin jo mielessä.

Otan nyt aluksi tosi varman päälle, joten oon aika tylsä tyyppi nykyään: ennen olin todellinen yökyöpeli, mutta nykyään hipsin nukkumaan jo kello 21. Paitsi tänään. :)

Töihinpaluussa yksi ihanin asia on ollu huomata, ketkä läheisistä ja ystävistä on oikeasti kiinnostuneita omista kuulumisista ja voinnista. Omien kiireidensä keskellä tosi moni rakas ystävä ja perheenjäsenet on eläneet muutoksessani mukana, kyselly fiiliksiä ja tsempannu. Tuollainen merkitsee mulle kaikkea, ja toivon, että voin joskus olla heille samanlaisena tukena. Myös työkaverit ja lukijat on ottanu ihanasti vastaan. Viimeksi tänään sellainen 92-vuotias lehden lukija tuli kahvilassa sanomaan, että minua on kaivattu. Voi papparaista.

Tällä viikolla olen valmistellut töiden jälkeen viikonlopun tapahtumaa. Järjestän ystäväni kanssa pihakirppistapahtuman, jonne olen lajitellut myytävää. Pystytämme myös oman kahvilan, joten upotan sormet lauantaina taikinaan.

Se Tukholma-päivityskin vielä tulee, uskokaa tai älkää, mutta nyt vielä räps-kuvia työarjestani. Uusi työpisteeni on vasta rakentumassa. Avokonttoriin sopivat sermit saapuvat vielä juhannukseen mennessä ja saan lisää pöytä- ja kaappitilaa. Ehkä sitten opin pitämään pöydän paremmassa kunnossa...

 

Töihinpaluun aluksi järjestelin käyntikorttini uuteen blingbling-koteloon, mikä muuten on tuliainen Ruotsin-matkalla. Aika hieno, vai mitä? ;)

 

Käyntikorttikotelon lisäksi hemmottelin itseäni töihinpaluun kunniaksi uudella kellolla. Ehkä pysyn nyt aikataulussa ja muistan ennen kaikkea varata aikaa ihanille ihmisille ja omille harrastuksille.

 

Niin kuin jo annoin ymmärtää, oon luonu itselleni tarkan rytmin ja rutiinit, jotta jaksaisin hyvin. Rutiineihin kuuluu 8 tunnin yöunien ja säännöllisten saliaamujen lisäksi kunnon aamiainen, ei-eines lounas ja iltapäiväkahvilla hedelmä, etten sorru töiden jälkeen herkkuihin. Ensimmäisen työviikon jälkeen löysin laukustani NELJÄ banaania! Hätävarjelun liioitteluako? Jep. :)